Suomeen tuloni sai alkunsa mandariinilaatikosta. Virossa elintarvikekaupassa työskennellessäni löysin kirjeystävän mandariinilaatikon pohjalta. Laatikossa oli pieni lappunen, johon oli kirjoitettu osoite sekä englanniksi lause ”Kun löydät tämän, niin kirjoita minulle”. Osasin heikosti englantia, mutta vastasin pyyntöön sanakirjan avulla. Yhteydenpito uuteen kirjeystävääni synnytti toiveen matkustaa tämän kotimaahan Marokkoon. Virossa työskennellessäni se ei kuitenkaan ollut mahdollista, joten päädyin etsimään töitä ulkomailta. Sainkin yhteydenoton Suomesta liittyen au pairin paikkaan. Päätös oli helppo, ja vuoden 1997 lopussa tulin Suomeen.

Kun au pair -jakso aikanaan päättyi, perustin isäntäperheeni avustuksella toiminimen ja työllistin itseni kotisiivouspalvelulla seuraavat kuusi vuotta. Toiminimen perustamisen aikoihin Suomessa otettiin käyttöön myös kotitalousvähennys, jonka ansiosta asiakaskuntani laajentui ja ensimmäisen työntekijän palkkaaminen tuli ajankohtaiseksi. Kynnys palkkaamiseen oli todella korkealla, mutta lopulta noin vuoden asiaa pähkäiltyäni päädyin ratkaisuun ja työntekijän palkkaamiseen.

Sitten kohtalo puuttui peliin. Minulle tarjoutui mahdollisuus laajentaa toimintaani, ja yhdessä yössä minusta tuli työnantaja vielä 16 uudelle työntekijälle. Uutta tilannetta oltiin eletty vasta viikon, kun panokset nousivat entisestään. Helsingin Sanomat otti yhteyttä ja halusi tehdä jutun joulusiivouksesta. Jutun seurauksena saimme heti sata uutta asiakasta ja jouduimme palkkaamaan vielä lisää työntekijöitä.

Onneksi olin ehtinyt reagoida tuleviin haasteisiin jo ennakolta. Tiesin myös, että minun on hankittava apua ja neuvoja uudessa roolissani työnantajana. Minultahan puuttui verkosto Suomesta, joka olisi voinut auttaa. Ensimmäiseksi otin yhteyttä työsuojeluviranomaiseen, josta minut ohjattiin edelleen Kiinteistötyönantajat ry:hyn. Liityin työnantajajärjestöön positiivisen alkutapaamisen ja sen yhteydessä saamieni hyvien neuvojen johdosta.

Avun etsiminen ja pyytäminen oli oikea ratkaisu, ja olen tyytyväinen jäsenyydestä saamiini hyötyihin. Saan liitosta alan ajankohtaista tietoa ja asiantuntevaa apua esimerkiksi työehtosopimusten tulkintaan. Parasta jäsenyydessä on mielestäni se, että mahdollisia eteen tulevia ongelmatilanteita pystyy ennakoimaan.

Koska minulta puuttui alkuun sosiaalinen verkosto, opin nopeasti niiden rakentamisen tärkeyden. Opin, että mitään ei saa, ellei uskalla kysyä, eikä mitään tapahdu ilmestymällä vain kerran paikalle ja jakamalla käyntikortin. Valitsemme elämänkumppanimme tapaamalla häntä ensin usein, ja näin tapahtuu myös bisnesmaailmassa: yhteistyökumppanit halutaan tuntea ja heihin halutaan rakentaa luottamussuhde. Tämä ajattelutapa on varmaan johtanut myös siihen, että minulla on ollut kunnia päästä elinkeinopoliittisen valiokunnan jäseneksi. Otin kutsun vastaan, sillä haluan vaikuttaa alaan ja sen arvostukseen.

Siivoustyön arvostus jakaa ihmisten mielipiteitä. Oman kokemukseni mukaan työtä kuitenkin arvostetaan. Yritykseni työntekijät lähtevät joulun tienoilla kotiin isot kassit täynnä lahjoja, joita asiakkaat ovat heille antaneet. Tai ihan arkisinkin siivoojalle autetaan takki päälle siivouksen päätteeksi ja kiitetään hyvin tehdystä työstä. Painotan myös omille työntekijöilleni, että voimme itse omalla asenteella vaikuttaa siihen, miten meitä kohdellaan. Hymyyn ja tervehdykseen yleensä vastataan samalla tavalla.

Tulin siis alalle sattumalta. Tarkoitukseni oli tulla tienaamaan matkarahat Marokkoon ja palata takaisin Viroon, mutta toisin kävi. Matkani kiinteistöpalvelualalla on mahdollistanut minulle unelmien toteuttamista, itseni ja alan kehittämistä ja paljon kiehtovia kokemuksia. Tiedän, että tulevaisuus tuo tullessaan niitä vielä lisää. Minua pitääkin liikkeessä lause ”Jokainen mahdollisuus voi olla viimeinen mahdollisuus!”

sivex

Monika Pöldkivi
Toimitusjohtaja, Sivex Oy
Elinkeinopoliittisen valiokunnan jäsen

P.S. Marokossa en ole vielä käynyt. 😉

Sivex Oy toimii sekä koti- että toimistosiivouksessa. Asiakkaina on niin teollisuushalleja, kuntosaleja kuin taloyhtiöitä ja yksityishenkilöitä. Yritys työllistää noin 40 henkilöä.